Mitä asioita pitää ottaa huomioon lainoja vertaillessa?

Lainaa | touko, 12th, 2021

Lainojen vertaileminen

Nykyään lainan hakemiseen ei tarvita vierailua pankkikonttorissa ja neuvotteluja, eikä suurta paperisotaa, vaan lainan hakeminen onnistuu kätevästi netin kautta. Yhä useampi tarttuukin tähän mahdollisuuteen ja kun kysyntä on kasvanut, on myös tarjonta kasvanut. Netissä onkin nykyään yhä useampia lainapalveluita, joita asiakas voi hyödyntää. Maallikko saattaa ajatella, että ehdot ovat joka tapauksessa melko saman kaltaiset kaikilla, koska kilpailevat toisiaan vastaan, ja että tarkempi vertailu on tämän vuoksi pelkkää ajan hukkaa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan samalla tavalla kuin vaikkapa kasinovertailusivusto Turtlebetiltä voi verrata nettikasinot,  myös lainapalveluiden lainojen ehdot saattavat erota toisistaan huomattavassa määrin ja esimerkiksi kulutusluotto voi olla huomattavasti hintavampi toisessa palvelussa, kuin toisessa.

Mitä asioita pitää ottaa huomioon lainoja vertaillessa?

Lainan hakeminen tapahtuu nykyään muutamalla klikkauksella ja edes tietokonetta ei välttämättä tarvita, koska älypuhelinhan löytyy lähes jokaiselta. Lainaa vertaillessa kannattaa hyödyntää lainavertailupalvelua, sillä manuaalisesti lainojen vertailu vie hyvin paljon aikaa. Tämän lisäksi tällaisessa itse tehdyssä vertailussa on suuri riski sille, että osa lainapalveluista unohtuu ottaa vertailuun mukaan.

Moni saattaa ajatella, että vertailu on yksinkertainen juttu. Katsotaan lainan kulut ja pienimpien kulujen laina on sitten se paras. Kulujen suuruus on varmasti suurin syy lainavalinnalle, mutta ei suinkaan ainoa. Ennen vertailua onkin ehkä viisainta jo suunnitella, minkä kokoista lainaa tarvitaan. Tällöin ei tarvitse edes vertailuun ottaa mukaan lainan tarjoajia, joilla ehkä on hyvät ehdot, mutta jotka eivät ole valmiita lainaamaan tarvittavan suuruista summaa. Lainapalveluiden lainakatot nimittäin vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta jopa lähes 100 000 euroon asti. Sama pätee myös lainalattioihin, joistakin paikoista pienin haettavissa oleva laina on jo useamman tuhat euroa kooltaan.

Tämän jälkeen on syytä selvittää lainojen todelliset korot. Onneksi nykyään lainsäädäntö pakottaa lainantarjoajat ilmoittamaan lainojensa todelliset korot, eikä kuluja pysty takavuosien tapaan piilottamaan käsittelymaksujen ja muiden lisäkulujen taakse. Erot todellisessa korossa voivat olla tuntuvia ja mikäli laina on suuri, voi kokonaiskulujen erotus olla jopa nelinumeroinen summa.

Myöskään maksuajan suhteen lainantarjoajat eivät ole aina samoilla linjoilla, vaan joidenkin palveluiden maksuaikavaatimus on hyvin tiukka, eikä välttämättä hakijan toivoma. Tällöin kannattaa harkita kilpailevaa lainapalvelua, vaikka sen kokonaiskulut olisivatkin hiukkasen suuremmat. Jos on suunnitellut maksavansa lainan takaisin kahdessa vuodessa, mutta lainan tarjoaja haluaakin lainan maksettavaksi vuodessa, niin on selvää, että hakuprosessi saattaa keskeytyä. Nopeampi aikataulu tietää myös suurempia maksueriä, vaikka kokonaiskulu olisikin pienempi.

Mikäli on mahdollista, että lainan maksuaikana tarvitaan esimerkiksi lyhennysvapaita tai maksuvapaita kuukausia, tulee vertailussa ottaa huomioon, onko tällaisia mahdollista saada ja jos on, täytyykö niistä päättää jo lainan hakuhetkellä vai sisältyykö lainaan optio esimerkiksi vuosittain yhdestä maksuvapaasta ja vapaavalintaisesta kuukaudesta.

Marcello

Julkaistu: 2021-05-12.